Joskus pitkässä suhteessa voi pikku hiljaa ajautua tilanteeseen, jossa puolisot tekevät asioita vain toisen osapuolen tahdon mukaan. Tämä tilanne on epäsymmetrinen, vääristynyt, ja johtaa herkästi toinen toistaan seuraaviin konflikteihin, joihin ei tahdo löytyä ratkaisua. Alkuoireilun aikana puolisot eivät hahmota tilannetta ja yrittävät alitajuntaisesti päästä helpolla: he eivät siis yritäkään löytää ratkaisua ongelmaan vaan uskovat, että tilanne menee ohi. Tästä voi kuitenkin seurata vuosikymmenien piina, ja vaikka puolisot eroaisivatkin, he eivät olisi tilanteesta mitään oppineet ja ongelma voi siirtyä seuraavaan suhteeseen. Kun tarpeeksi aikaa kuluu, ihmiset saattavat jo mielessään luovuttaa, ihmetellä kun ongelma vain pahenee ja syytellä toisiaan. Uhkaillaan avioerolla ja lopulta itsemurhalla. Voidaan henkisesti pahoin.

Jos ihminen harkitsee itsemurhaa tai masentuu, se ei ole luonteen heikkoutta, vaan se kielii siitä, ettei ihminen ole saanut itseään ilmaistuksi. Kuka tahansa masentuisi, jos ei pystyisi ilmaisemaan tahtoaan. Terve itsekkyys on tarpeellinen, ja oman tahdon ilmaisu on tärkeää, muuten ihminen ei voi elää tyydyttävää elämää. On siis ehkä hyvinkin perusteltua puhua erilaisista temperamenteista: Toiset ovat hyvin ulospäin suuntautuneita ja rohkeita ilmaisemaan tahtoaan. Nämä ihmiset kertovat heti mitä tahtovat ja mitä eivät tahdo.

Toiset ihmiset ovat sisäänpäin suuntautuvia ja keräävät ikäviä asioita sisälleen ja ilmaisevat tahtoaan vain purkauksittain, erittäin negatiiviseen sävyyn, kun paine sisällä kasvaa liian kovaksi. On erittäin todennäköistä, että tämän sortin ihmiset jäävät tahtoineen alakynteen voimakkaasti ulospäin suuntautuneiden ihmisten kanssa, koska ulospäin suuntautuneet ihmiset eivät välttämättä ole koskaan oppineet ottamaan huomioon sellaisen ihmisen tahtoa, joka ei ilmaise sitä äänekkäästi.

Toki tämä on yksinkertaistettu malli, eikä ole järkeä jakaa ihmisiä erilaisiksi ryhmiksi, koska se vain aiheuttaa vastakkainasettelua, joka taas lisää vahingollista ajattelua: toista ei tarvitse ymmärtää, koska hän on niin erilainen. Olemme pohjimmiltamme kuitenkin hyvin samanlaisia, me olemme vain omaksuneet erilaisia käytösmalleja selviytyäksemme sosiaalisissa suhteissa. Toisinaan on hyvä arvioida, miten järkeviä ne ovat. Jotta asiat eivät menisi liian mutkikkaiksi, on tässä kirjoituksessa yksinkertaistettu malli sosiaalisissa suhteissa eri tavalla toimivista ihmisistä.

Jotta kommunikointi sujuisi, tulisi erilaisten ihmisten ymmärtää toisen erilaisuutta. Ulospäin suuntautuneen tulisi siis ponnistella kuunnellakseen sisäänpäin suuntautunutta ihmistä: antaa tilaa ja ottaa todesta, eikä tyrmätä tämän henkilön tahtoa. Tämä lisää luottamusta, mikä taas lisää todennäköisyyttä sille, että sisäänpäin suuntautuva uskaltaa avautua jatkossakin omasta tahdostaan.  Jos käpertyjä tekee etukäteen ilmoittamatta jotakin, päällepäsmärin ei tule sättiä häntä, vaan hyväksyä.

Sisäänpäin suuntautuvan ihmisen taas tulisi ymmärtää ulospäin suuntautuvan ihmisen tapaa toimia: Päällepäsmärin toiminta voi hänestä olla hyvin ärsyttävää, mikä voi johtaa sietokynnyksen alenemiseen. Käpertyjän pitäisikin siis olla kärsivällisempi. Mutta hänen tulisi myös miettiä, mitä hän haluaa ja mitkä asiat ovat elämässä hyvin ja rohkeasti pyrkiä kertomaan niistä.

Parisuhde on parhaimmillaan elämän kantava voima. Kommunikointi on niin tärkeää, että jos se ei toimi, kumppanit eivät voi ymmärtää toisiaan. Mutta meillä ihmisillä on taipumus mennä siitä, missä aita on matalin: me syytämme toisiamme ilman että etsisimme ratkaisua. Syy parisuhteen ongelmiin ei koskaan ole yhdessä ihmisessä! Me saatamme kangistua kaavoihin. Etenkin, kun olemme iäkkäämpiä, me uskomme tuntevamme itsemme ja kumppanimme todella hyvin. Uskomme tietävämme mitä haluamme ja mitä toinen ihminen haluaa. Emme kokeile mitään, mistä emme pidä. Useimmiten emme enää tee kumppanimme kanssa asioita, joita hän haluaa tehdä, mutta joista me itse emme pidä.

Suhteen alkuaikoina olimme uhrautuvaisempia ja teimme sitä, mitä kumppanimme halusi. Kokeilimme rohkeasti uutta. Halusimme tietää lisää kumppanistamme. Sitten, suhteen edetessä tämä tahto hiipui, uskoimme tuntevamme kumppanimme jo hyvin ja hänen tietyt piirteensä alkoivat ärsyttää meitä. Hänen erilaiset kiinnostuksen kohteensakin muodostuivat meille vasteenmielisiksi. Teimme yhdessä enää sellaisia asioita, joista me molemmat pidimme.

Ehkä silloin olisi aika miettiä uudelleen, mistä tykkää/tykkäsi, mitä tahtoisi/tahtoi kokea tulevaisuudessa. Voi kirjoittaa ne vaikka paperille.  Molempien kumppaneiden kannattaa miettiä, ja sitten haastatellaan toista. Jos taloudelliset rasitteet eivät paina, miksemme toteuttaisi toistemme unelmia? Raha on vain unelmien toteuttamista varten. Töistä voi ottaa vapaata. Kannattaa todella huomata, että elämä on omista valinnoista kiinni, ja kaikkeen voi itse vaikuttaa. Ei kannata posottaa eteenpäin sokeana kuin pikajuna, kerätä mammonaa, jos ei sitä käytä ja varautua liioissa mitoissa mahdollisiin tulevaisuuden vaikeampiin aikoihin. Työ voi olla intohimo, mutta kyllä elämään kuuluu paljon muutakin mukavaa.

Vaikka ongelmat olisivat kestäneet kuinka kauan, voidaan ne ratkoa yhdessä, kun molemmat sitoutuvat ratkomaan ne! Se voi tuntua hankalalta, koska meillä on taipumusta pyrkiä pääsemään mahdollisimman helpolta. Se voi tuntua hankalalta myös siksi, että kumppanimme on pitkään ollut piittaamatta meistä, ja hänen olemuksensa ärsyttää meitä. Mutta emme ikinä saa tietää, miten ihana toinen ihminen voisi nyt olla, jos emme yritä. Ihmisillä on taipumusta olla ihania niille, jotka ovat ystävällisiä heille. Tällainen hyväntahtoisuus leviää ja palkitsee hyvin nopeasti.

Voi tarjoutua hieromaan, varata aikaa kumppanille, kysyä, mitä hän tahtoisi viikonloppuna tehdä. Kun otaa huomioon hänet, hän ottaa hyvin todennäköisesti huomioon myös kumppaninsa. Muutos itsessäsi haastaa hänet muuttamaan itseään ja niin prosessi alkaa vyöryä eteenpäin lumipallon tavoin. Alku vain on hankalaa. Eikä tule löysäillä missään vaiheessa. Tämä kokeilu on niin mukava ja palkitseva, että se parhaimmillaan tulee elämäntavaksi ja parantaa parisuhteen kuin ihmelääke.

Toisinaan ollaan kuitenkin niin syvällä ongelmien vyöryssä, että pelkkä aloittaminen voi tuntua mahdottomalta. Silloin on parasta tukeutua psykoterapeutin apuun: suunnitella yhdessä aikataulu, jonka mukaan edetään. Jos on epäilystä siitä, ettei parisuhdeterapia onnistuisi riitelyn ja erimielisyyden sekä täystyrmäysten vuoksi, on hyvä aloittaa yksilöterapiassa: niin että molemmat käyvät erikseen terapeuttiensa luona ainakin kerran viikossa.

Jos jompikumpi ei ole valmis näkemään tätä vaivaa parantaakseen yhteisen parisuhteen ja lisätäkseen itsensä ja kumppanin hyvinvointia, voi vain todeta, että meno tulee pahenemaan vuosi vuodelta. Se tuskin tyydyttää ketään. Jos ei löydä aikaa parisuhteen parantamiseen, ei ehkä ole järkevää olla yhdessä: Se kielii vain välinpitämättömyydestä kumppania ja omaa hyvinvointia kohtaan.